Kämmenet hikoavat ja pulssi kohoaa. Tilanne on kutkuttavan jännittävä. Fanit kannattavat omiaan. Asiantuntijat analysoivat, kenen pelitapa ja strategia ovat onnistuneimpia. Voittajasta ja voiton suuruudesta lyödään vetoa. Nyt ei kuitenkaan puhuta jalkapallosta.
Viime yönä brittien parlamenttivaaleja jännittäessäni mietin, miten monella tavalla politiikan seuraaminen muistuttaa urheilun seuraamista. Niin politiikassa kuin urheilussakin osallistujat kilpailevat keskenään ja pyrkivät onnistumaan tavoitteissaan mahdollisimman hyvin. Kannattajat, asiantuntijat ja kilpakumppanit arvioivat kilpailuun osallistujien onnistumista. Tulokset ovat ennalta epävarmoja, joskus arvaamattomia ja yllättäviä – varsinkin viime aikoina.
Politiikan viihteellistyminen on herättänyt keskustelua viimeisten vuosikymmenien aikana. Pääsääntöisesti sitä on kommentoitu negatiiviseen sävyyn. Ilmiöön on vuosien varrella liitetty seuraavia seikkoja: asiakysymykset jäävät imagokampanjoiden varjoon, mediassa kommentoidaan naispoliitikkojen ulkonäköä ja poliitikot pälpättävät vain vaatteistaan ja rakastumisistaan. Ilmiön positiivisena ulottuvuutena on nähty olevan sen mahdollisuus kasvattaa kansalaisten kiinnostusta politiikkaa kohtaan.
Viihde määritellään yleensä kevyeksi ajanvietteeksi. Mutta tarviiko sen välttämättä olla kevyttä? En ole minäkään erityisen innostunut vaatekaappijournalismista, mutta täytyy myöntää, että politiikan seuraaminen on hyvin viihdyttävää. Politiikan seuraajalle mennyt vuosi on ollut täynnä jännitettävää. Brexit-kansanäänestys. Amerikan presidentinvaalit. Trumpin vauhdikas presidenttikauden alku. Hollannin ja Ranskan vaalit. Viimeisimmäksi eiliset Britannian yllätysvaalit. Kotimaan politiikassa viikonloppuna koittaa yksi kiinnostavimmista äänestyksistä, kun Perussuomalaiset valitsee puoluekokouksessaan seuraajan yli 20 vuotta puoluetta johtaneelle Timo Soinille.
Miten monta kertaa penkkiurheilijalle jääkiekko- tai jalkapallo-ottelua seuratessa tuleekaan mieleen, että kunpa minä pääsisin näyttämään, miten peliä pitäisi pelata. Poliittisessa pelissä se on jopa mahdollista. Osallistuminen poliittiseen keskusteluun on tehty nykymaailmassa hyvin helpoksi, ja lähes jokainen voi vaikuttaa oman ympäristön asioihin äänestämällä tai asettumalla ehdokkaaksi. Pelaajien ja yleisön raja on poliittisessa pelissä häilyvä. Lisäksi poliittisten pelien lopputulokset vaikuttavat konkreettisesti jokaisen elämään.
Urheilua seuratessa usein alan toivoa alakynnessä olevan urheilijan tai joukkueen menestystä, jotta peli pysyisi jännänä loppuun asti. Poliittisen pelin seurannassa käy joskus samalla tavalla. Kyllä brittien parlamenttivaalien seurannassa sympatiani oli Labourin ja Corbynin puolella, vaikka olisi se Euroopan vakauden kannalta ollut kenties parempi, jos konservatiivit olisivat saaneet enemmistön parlamenttiin. Nyt ei kyllä tilanteen jännittävyys vähene vaalien jälkeenkään. Viime marraskuussa en voi sanoa toivoneeni Trumpin voittoa presidentinvaaleissa, mutta lopputulos ei ole tehnyt ainakaan politiikan seuraamisesta tylsää. Vähän samanlainen asetelma on Perussuomalaisten puheenjohtajakisassa, josta seuraavassa postauksessa lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti