Lauantai piti olla siivouspäivä. Siivousta häiritsi perussuomalaisten puoluekokous. Ensinnäkin oli vaikea oli keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa, siivoukseen ja puoluekokouksen nettilähetysten katsomiseen/kuuntelemiseen. Lisävaikeutta aiheutti tilanteen jännittävyys.
Ei sitä oikein meinannut housuissa pysyä, kun äänestystulos julistettiin. Tulos oli kyllä melkoinen yllätys. Ei Halla-ahon valinta sinänsä vaan se, että hänet valittiin suoraan ensimmäisellä kierroksella ylivoimaisella äänivyöryllä. Odotin sentään hyvin tiukkaa äänestystä toisella kierroksella Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon välillä.
Puheenjohtajavaalin kanssa vamaa kaavaa seurasivat äänestykset varapuheenjohtajista. Halla-ahon suosikit Laura Huhtasaari ja Juho Eerola äänestettiin ensimmäiseksi ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi suoraan ensimmäisellä kierroksella. Toiseksi varapuheenjohtajaksi nousi kohukansanedustaja Teuvo Hakkarainen. Aikamoinen keikaus. Soinin aika tuli kerta kaikkiaan päätökseen.
Olen seurannut perussuomalaisten puheenjohtajakisaa pitkin kevättä. Asetelma oli kutkuttava: Timo Soini päätti jättää suuret saappaansa seuraajien täytettäväksi. Sampo Terho näyttäytyi Soinin perintöprinssinä ja puolue-eliitin ehdokkaana, vaikka hän itse pyristeli eroon tästä leimasta. Jussi Halla-aho käytti tätä median lyömää leimaa hyväkseen ja pyrki näyttäytymään hallituspolitiikkaan tyytymättömien perussuomalaisten ehdokkaana.
Halla-aho on arvostellut sitä, että perussuomalaiset ei ole onnistunut saamaan riittävän hyvin tavoitteitaan läpi ja vaatinut puolueen linjan terävöittämistä. Puheenjohtajakeskusteluissa Terho ei erityisemmin profiloitunut hallituspolitiikan puolustajana vaan enemmänkin peesaili Halla-ahoa.
Puoluekokouksen tapahtumat osoittavat, että perussuomalaisten kentällä tyytymättömyys hallituspolitiikkaan ja puolueen soinilaiseen eliittiin oli noussut suureksi. Tämä tyytymättömyys purkautui nyt maahanmuuttokriittisen siiven näyttävällä esiinmarssilla puolueen johtoon.
Tulevaisuus näyttää, mikä vaikutus profiilinmuutoksella on puolueen kannatukseen. Nuiva linja varmasti karkottaa joitakin äänestäjiä. Ruotsidemokraattien esimerkki kuitenkin osoittaa, että yhden asian puoluekin voi nousta suurimpien puolueiden joukkoon. Äkkiseltään en kuitenkaan pitäisi tätä ainakaan lyhyellä tähtäimellä Suomessa todennäköisenä.
Hallitusyhteistyön jatkumisella on pitkin kevättä spekuloitu siinä tapauksessa, että Halla-aho nousee puheenjohtajaksi. Kokoomuksen Petteri Orpo ja keskustan Juha Sipilä jo ilmoittivat pian valinnan jälkeen, että hallituksen jatkoa on harkittava tarkkaan. Kieltämättä hallituksen jatkaminen on monella tavalla haastavaa. Sipilän ja Orpon olisi osoitettava nykykokoonpanon jatkaessa, että mikään ei hallituspolitiikassa muutu perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen myötä. Halla-ahon olisi taas osoitettava, että hänen valinnallaan on joku vaikutus hallituspolitiikkaan. Vaikea yhtälö joka tapauksessa, vaikka hallitusohjelmaan ei koskettaisikaan.
Vasemmistoliiton Li Andersson ehti jo vaatia uusia vaaleja Halla-ahon valinnan takia. Toissapäiväiset Britannian vaalit mielessä ajattelin heti, että niinköhän niitä kannattaa vasemmistoliiton näkökulmasta vaatia. Politiikka näyttää olevan niin monin tavoin yllätyksellistä. Penkkipoliitikon jännittävät päivät jatkuvat jatkumistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti